Tein hiljattain Q&A postauksen @vege.it instagramissa, ja ylivoimaisesti eniten tuli kysymyksiä, miten saada lapsi syömään? Miten innostaa lapsia syömään monipuolista ruokaa? Entä jos se ei vaan syö? Tästä tuli paljon asiaa ja jatkoa on luvassa teemalla ‘’miten tehdä yhdessä ruokaa’’. Lasten syömisestä on vaikka kuinka paljon asiaa, joten yritän pitää homman tiiviinä. Syömiseen vaikuttaa moni asia ja näitä onkin vähän vaikea tarkastella yksittäin. Ei voida sanoa, että hyvin nirson lapsen kohdalla pelkästään maistamaan kehottaminen tai tarroilla palkitseminen auttaisi. Kyse on kokonaisvaltaisesta suhteesta ruokaan, niin sinun kuin myös lapsesi. Nämä asiat opitaan esimerkistä, kokemuksen kautta ja ne ovat osa persoonaa ja temperamenttia. Miten suhtaudumme uusiin asioihin, miltä koostumukset tuntuvat suussa tai kuinka monta kertaa on jotain maistettava, ennen kuin maku tulee tutuksi. Jaan omat kokemukseni ja ajatukseni siitä, miten ruokailusta lasten kanssa voisi tehdä mahdollisimman stressivapaata meille kaikille.
Heti alkuun tuon esille, että mikäli teillä on kasvun kanssa ongelmia, imeytymishäiriöitä, muita sairauksia tai vaikkapa suun motoriikan kanssa ongelmaa tai aistiyliherkkyyksiä (listahan jatkuu), niin käänny ensisijaisesti neuvolan puoleen. Neuvolan kautta voidaan määrätä tarvittavat verikokeet, tarkistaa vitamiinipuutokset, kasvukäyrät, ottaa huomioon sairaudet ja ohjata lääkärille ja ravitsemusterapeutille. Puhun yleisellä tasolla, eikä yleispäteviä sääntöjä voi luoda. Muistutan, että se mikä toimii meillä, ei välttämättä toimi teillä, olemme erilaisia kaikin puolin. Kehotankin siis kuorimaan kermat päältä. Ota ne vinkit jotka tuntuvat hyvälle ja jalosta niitä, jotka vaativat teille muutoksia. Ehkä jaa ajatuksesi, jotta toiset samassa tilanteessa olevat huomaisivat, että samanlaisia haasteita löytyy muiltakin.
Kuten aiemmin jo mainitsin, nyt ei puhuta yksittäisistä keinoista jotka ratkaisevat ongelmasi. Ajattelutapaa kannattaa muuttaa niin, että tarkoitus on omaksua kokonaisuus, jolla otetaan suunta kohti lapsen positiivista ja tervettä suhdetta ruokaan ja joka kantaa aikuisikään saakka. Osa asioista voi tuntua jopa itsestään selviltä, mutta niitä ei voi jättää sanomattakaan.
Kurkkaa myös:
Äidin (ja lapsen) ruokakriisien pelastus
10x sujuvampaa ruokailua lasten kanssa
Vinkkejä ja vertaistukea voi tulla hakemaan myös Vegaaniruokaa lapsille – facebook ryhmästä!
1. Lapset mukaan. Nyt ei puhuta pelkästään ruoanlaitosta, vaan koko prosessista. En tarkoita, että sinun pitäisi joka päivä seista taaperon kanssa sopan äärellä. Pitäkää lempiruoka-päiviä, tehkää kuvallisia ostoslistoja ja harjoitelkaa pilkkomista. Kaksivuotias voi siirtää vihanneksia kulhoon ja kolmevuotias kattaa pöydän. Köksäntunnit aloittanut voi ottaa kerran viikossa ruokavastuun, toiselle sopiva homma on tehdä salaatti viikonloppuisin. Lapsen ikä ja luonne toki määräävät paljon, mutta paljon on vaihtoehtojakin. Ota mukaan kaikkeen mihin voit ottaa. Ainakin silloin kun jaksat.
2. Anna vastuuta ja valintoja. Tämä liittyy vahvasti edelliseen. Lapsia tulee käskytettyä jatkuvasti. Pue päälle, kerää lelut, älä sotke. Kokemus siitä, että johonkin voi vaikuttaa, on tärkeää. Varsinkin, jos se liittyy johonkin epämiellyttävään. Anna valita vaihtoehdoista, jotka ovat sinulle molemmat sopivia. Kumpia papuja laitetaan tähän pataan? Pilkotaanko paprika vai kurkkua leivälle? Tehdäänkö tänään riisiä vai pastaa? Annan myös ottaa, nostaa ja tehdä itse sen mikä on mahdollista. Laitan usein ensimmäiset maistiaiset valmiiksi, mutta lapsi voi ottaa itse lisuketta. Hän voi nostaa itse salaattia, kun minä olen laittanut kastikkeen. Jälleen, riippuu paljon iästä ja luonteesta. Anna tehdä itse, sen mikä teidän perheessä on mahdollista. Kyse voi olla vaikka leivän voitelusta, sen ei tarvitse olla sämpylöiden teko alusta loppuun.
3. Ei ole pakko. Meillä ei ole pakko syödä. Kannustamme aina maistamaan. Jos maistaminen aiheuttaa draamaa, haistetaan. Ehkä kosketetaan kielellä. Tämä kielellä koskeminen on minulle vanhempana aivan riittävä maistaminen, jos jotain ei oikeasti haluta suuhun laittaa. Syödä ei ole pakko, mutta asiasta ei tehdä numeroa. Meillä kaikki tulevat kuitenkin ruoka-aikaan pöytään. Syömisen skippaamisella ei saa lisää leikkiaikaa tai voi jäädä katsomaan piirrettyjä. Ruokailu on paljon kaikkea muutakin kuin pelkkää ruokaa. Vaihdamme kuulumisia, kysymme päiväkotipäivästä ja mikä oli paras leikki. Ruokapöydässä ja ruoan äärellä väkisin istuttaminen ei ole ok. Samoin, ei myöskään syömättömyydestä toruminen. Jos lapsi alkaa osoittamaan voimakkaita tunteenpurkauksia liittyen tarjolla olevaan ruokaan, pyrin harhauttamaan ajatukset muualle. Huomio on huomiota, ja jos se ruoka on lapsen mielestä aivan kamalan järkyttävä asia, siihen ei kannata lähteä mukaan. Hän ehkä draamaa perunansa parissa, mutta sinun ei tarvitse. Jos pienen seurustelun jälkeen ruoka ei edelleenkään maistu, ei ei ketään istuteta pöydässä tuntia.
Yhdessä syöminen on minulle tärkeää ja pyrin ainakin kerran päivässä siihen, että koko perhe olisi koossa. On näyttöä, että yhteinen ruokailu vähentää varsinkin teini-iässä epäterveellistä napostelua ja lisää terveellisiä ruokailutottumuksia, kuten runsaampaa hedelmien ja vihannesten käyttöä. Tämä myös vähentää syömishäiriöitä sekä ylipainoa. Linkkaan loppuun luettavaa aiheesta.
4. Ei napostelua. Me syömme 4-5 kertaa päivässä. Poikkeus on aina poikkeus, kukaan ei odota, että kuljetat nälästä huutavaa lasta kaupasta ilman välipalaa, koska ‘’nyt ei ole ruoka-aika ja mitäs et syönyt lounasta’’. Jos lounas ei maistunut, välipalaa voi vähän aikaistaa. Jos aamupalaksi on jotain, mikä ei uppoa, ehkä lounaaksi kannattaa tehdä jotain mikä on ennen maistunut. Kuitenkin, jos välipalalla ja napostelulla saa täyttää mahan, nälkä ei pääse kasvamaan ja ruoka ei välttämättä maita tai sitä ei tee mieli edes koskea. Tämä johtaa helposti kierteeseen josta onkin vaikea päästä ja tottua pois, niin lapsen kuin sinun.
On hämmästyttävää kuinka pienellä ruokamäärällä toiset tulevat kylläiseksi, mutta kasvavat silti normaalisti. Siispä, kourallinen pähkinöitä, pala suklaata ja hapankorppu ei ehkä vie sinun nälkää, mutta pienen lapsen kohdalla näin voi käydä. Jälleen kannustan miettimään, millainen tyyppi teillä asuu. Toinen lapsistani napostelisi jatkuvasti ja tällöin ruoka ei maistu. Toinen tarvitsee ‘’ruoanlaitto-porkkanan’’ jota voi nakertaa, ettei ruoan odottelu käy liian raskaaksi.
5. Neutraali ja positiivinen suhtautuminen ruokaan. Lasten tunteet ovat suuria. He heittäytyvät maahan, itkevät, kauhovat innoissaan ja järkyttyvät. Vaikka lapsen suhde perunaan on tämä, sinun ei tarvitse kokea samoin. Tämä on hyvä ottaa huomioon myös liiallisessa ylistämisessä. Maistamisesta kehutaan rauhallisesti, mutta harvoin tarvitsee kovin suuria bileitä järjestää. Tämä toki vaihtelee lasten kohdalla paljonkin. Toinen lapseni motivoituu suurieleisestä tsemppauksesta kun toinen hermostuu huomiosta. Ystävä sai ruokailuihin sujuvuutta luodessaan tarrataulun kolmevuotiaalle. Se klassinen tarra toimi siis tässäkin, jos et ole kokeillut, aina voi yrittää.
6. Vanhempi näyttää esimerkkiä. Meillä on puolison kanssa diili, että ruokapöydässä omia mieltymyksiä ei tarvitse kuuluttaa. Jos keitetty kukkakaali ei ole oma juttu, sitä ei tarvitse julistaa. Mikään ruoka ei ole yäk tai pahaa. Jos lapsi maistaa jotain mistä ei pidä, sanotaan ‘’tosi hienosti maistoit, nyt tiedät, ettei se ollut tänään sinun makuusi’’. Seuraavalla kerralla eri tavalla valmistettu kukkakaali voikin olla lempparia.
7. Ruoalla ei palkita, ei lahjota, ei kiristetä. Herkut ovat ok. Jokainen itse päättää, millaisia ne teidän perheessä ovat. En ota kantaa, onko taateli vai karkki parempi vai huonompi. Ruokaa ei pidä ansaita, oli se suolainen tai makea. ‘’Saat karkkia jos olet kiltisti’’ viestii, että pitää olla tietynlainen ansaitakseen herkun. Tämä kääntyy nopeasti ajatukseksi, herkuissa on jotain pahaa. Jos päätät tarjota tänään jälkiruokaa, tarjoa. Sinun eikä lastesi ei tarvitse ansaita sitä. Älä tarjoa sellaista mitä et halua lasten syövän. Jos et halua että he syövät pussillisen karkkia, osta niitä vain 5.
Lisäksi, älä käytä telkkaria tai pädiä ruokapöydässä saadaksesi lasta syömään. En ota kantaa, jos tämä on ravitsemusterapeutin tai lääkärin vinkki ravitsemuspuutteesta kärsivän kohdalla. Mutta yleisesti sanoisin että vaikka se auttaisi hetkeksi, todennäköisempää on että olette kierteessä josta ulospääsy ei ole sopuisa.
8. Pienet annokset. Vaikka kaikkea ei ole pakko syödä, suuri lautasellinen voi tuntua ahdistavalta, varsinkin jos se ei ole tuttua lempiruokaa. Pieni annos voi siis oikeasti tarkoittaa kolmea pasta ja kahta papua. Lisää saa aina ottaa ja mikä parasta, lapsi voi tehdä tämän itse. Yleensä kokoan ensimmäiselle lautaselliselle juttuja joita toivon lapsen maistavan. Seuraavalle hän kasaa mieluisan annoksen itse. Olen kokenut tämän hyväksi tavaksi vaikka tiedän etukäteen että ruokaa tulee menemään kauhoittain. Pienen annoksen kanssa alkuun pääseminen on mutkattomampaa.
Hyvä instatili seurantaan on @kids.eat.in.colour jossa on paljon havainnollistavia kuvia ja hyvää asiaa lasten syömisestä. Ystäväni vilkaisi tätä tiliä ja totesi nirsoiluun taipuvasta lapsesta että ‘’mä taidan oikeasti laittaa tälle liian isoja annoksia…’’. Konkreettiset vinkit ja neuvot on helppo soveltaa omaan arkeen.
9. Tarjoa tarjoa. Kuten edellä kerroin, laitan yleensä ensimmäiselle lautaselle asiat joita toivon lasten maistavan. Uudestaan ja uudestaan. Tarjosin vanhemmalle lapselle kahden vuoden ajan puolikasta kirsikkatomaattia, kunnes hän päätti ottaa itse sellaisen. Edelleen hän toteaa, että se ei ole hänen lempiruokaansa ja tämä on ok. Mikroskooppisen murusen maistaminen, nuolaisu tai haistaminen ei kuitenkaan traumatisoi keitään, ellei siinä vieressä ole räyhäävää aikuista.
10. Tämä on vain vaihe. Ja se menee ohi. Ystäväni sanoin ‘’tää nirsoilukin on vain vaihe muiden joukossa, tää vaan kestää viisi vuotta’’. Lohduttaako? Yleensä ennakkoluulot ruokia kohtaan vähenevät aikuisikään tultaessa. Osa meistä syö myöhemmin kaikkea, osa säilyttää varovaisen asenteen. Jos tiedät, että olet lapsena syönyt vain jauhoja ja sokeria, voit miettiä onko tilanne nyt erilainen? Mitä olisit toivonut vanhempiesi tekevän tilanteessa? Osalla nirsoiluvaihe alkaa mystisesti tietyssä iässä, toinen on alusta asti epäilevä kaiken uuden suhteen. On tavallista, että vauvana kaikki maistuu ja leikki-ikään tultaessa ennakkoluulot kasvavat ja oman tahdon harjoittelu näkyy myös pöydässä. Älä stressaa. Se menee ohi.
11. Mieti onko sinulla vaihtoehtoja toimia toisin? Näen tämän asian hyvin simppelisti, minulla ei ole muita vaihtoehtoja, kuin tarjota monipuolista ja terveellistä ruokaa. Sellaista, joita toivon lasteni syövän. Jos lapsi kieltäytyy syömästä, pakottaminen, uhkailu tai suuttuminen ei saa häntä innostumaan ruoasta seuraavalla kerralla. Roskaruoalla aterian korvaaminen säännöllisesti ei myöskään ole järkevä vaihtoehto. Eli kun vaihtoehtoja pyöritellään saavutaan lopputulokseen, että vanhempi tarjoaa ruoan ja lapsi joko syö tai ei syö. Matkalla tähän tehdään temppumme kannustaen ja näyttäen esimerkkiä.
12. Miltä mahassa tuntuu? Tässä näkökulma on hyvin vahvasti nirson ja ennakkoluuloisen lapsen mukainen. Meillä puhutaan myös paljon siitä, että ‘’miltä vatsassa tuntuu nyt, onko siellä hyvä olo?’’. Siinä missä toisille ei maistu mikään, meillä ruokaa uppaa välillä hyvinkin suuria määriä. Silloinkin on harjoiteltava pohdintaa, onko vielä nälkä vai tuleeko kohta jo huono olo. Otatko vielä kulhollisen keittoa vai napostellaanko marjoja jälkiruoaksi?
Bonus: Valitse taistelusi! Jos lapsesi haluaa syödä kaikki ruoat erikseen, mikään periaate ei estä sinua tarjoilemasta niitä niin. Jos hän maistaa kastiketta, kunhan se ei koske riisiin, olkoot näin. Tulee päiviä kun teet keittoa, wokkia tai pataa ja joudut tsemppaamaan sotku-ruokien äärellä. Jos se päivä ei ole tänään, nauti. Jos tiedät, ettei tänään sinusta ole kannustavaa ja nuolaisuihin innostavaa vanhempaa, ehkä siirrät sen huomiselle ja teet tänään makaronia tomaattikastikkeessa. Ja kastike erikseen. Just to be safe.
Alla olevassa kuvassa olen minä, valitsemassa taisteluani. Sotkua tuli mutta ruoka maistui.
Hyviä tilejä seurattavaksi joissa vilahtelee osallistuvia lapsia on esimerkiksi @hannahurtta @sarinnasitnb @leeniviio @marjutollila Muiden puuhastelun seuraaminen antaa ainakin minulle uusia ideoita ja inspistä tehdä yhdessä lasten kanssa.
Hyviä linkkejä:
https://www.hs.fi/ruoka/art-2000002741388.html
https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/12331/URN_NBN_fi_jyu-2006353.pdf?sequence=1
https://areena.yle.fi/1-50270056